Bravemuzzle's kennelnimen takaa löydyn minä, Heini Marmela, 1984 syntynyt nainen, jolle koirat ovat aina olleet elämässä tärkeitä. Asun perheeni kanssa Vantaalla.

Ensimmäinen ranskanbulldoggi, Sielun Aarre Bait "Stitch" perheeseemme tuli juuri ennen joulua vuonna 2004 ja siitä se lopullinen hurahdus ranskiksiin sitten alkoikin. Hyvin nopeasti kiinnostuin rodusta siinä määrin, että aloin suunnitella kasvattamista ja vuoden 2007 keväällä kävin kasvattajan peruskurssin, sekä allekirjoitin kasvattajasitoumuksen.
Samointein hain myös kennelnimen, mikä oli mielessä pyörinyt jo pitkään.

Bravemuzzle's-nimi juontaa juurensa suoraan Stitchiin. Keksin sille "sarjakuvanimen" Stitch Rohkeakuono, ja hyvin nopeasti se vakiintui puheeseen niin syvästi, että kennelnimeni tuli olemaan se joko englanniksi taikka suomeksi. 

2007 syksyllä perheeseemme muutti narttupentu, Mandibulan Amorina "Lilo", josta tuli kennelin kantanarttu. Samoihin aikoihin suoritin myös kasvattajan jatkokurssin.

Ensimmäinen Bravemuzzle's- pentue näki maailman helmikuussa 2009.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, rodunomaisia ja ihmisrakkaita koiria ja tämän pyrin ottamaan huomioon aina kasvatusvalintoja tehdessäni.

Jäsenyydet:

  • Suomen Kennelliitto ry.
  • Suomen Kääpiökoirayhdistys ry.
  • Suomen Ranskanbulldogit ry:
    • hallituksen jäsen 2010 ->
    • Ranskis-lehden päätoimittaja 2010 ->
    • varapuhjeenjohtaja 2012 ->
    • jalostustoimikunta 2012, sihteeri ->
  • Suomen Koiran Kasvattajat ry.
Viimeisimmät päivitykset: